Fytoterapia (yrttiterapia)

Fytoterapia eli luontaishoito yrteillä

Fytoterapiassa hoidetaan ihmistä kasveilla ja niistä tehdyillä valmisteilla. Kasveja voidaan käyttää sisäisesti esimerkiksi teenä, mausteena, ravintolisinä tai uutteina. Ulkoisesti kasveista tehdään kylpyjä, hierontanyyttejä, öljyjä, hauteita ja kääreitä.

Katso myös Kuukautiskierto -hoitopaketti 

Rentouttava yrttihoito 

Suomalainen kukkaterapia

Kukkaterapiaa käytetään mielialan, tunteiden ja ihmissuhteiden tukena. Kukkauutteet edistävät henkistä ja fyysistä hyvinvointia laukaisemalla sisäisiä ristiriitoja mielen alueella. Kukkauutokset vaikuttavat erittäin hienolla energeettisellä ja tunnetasolla. Kukkaterapia onkin informatiivisesti eli energeettisen signaalin välityksellä vaikuttava hoito. Kukan energeettinen informaatio siirretään lähdeveteen, johon se tallentuu alkoholin avulla. Voidaan sanoa, että uutoksessa on kukan resonaatio. Kukkaterpaia on turvallinen ja helppokäyttöinen hoito kaikenikäisille.

Kukkaterapiakonsultaatio 30 min.

Konsultaatioon kuuluu keskustelu elämäntilanteesta sekä kukkauutos, jonka asiakas saa mukaan kotiin. Konsultaation aikana valitaan kolme kukkauutosta ja tehdään niistä uniikki sekoitus tukemaan juuri sinun kokonaisvaltaista hyvinvointiasi. Hinta: 40€ + kukkasekoitus 10€

Varaa aika: Alessandra 0407072331

Nettiajanvaraus

Sopivat ajat: iltaisin (maanantait), torstait (koko päivä) sekä aamut klo. 8-10.

Alessandra Sarelin on valmistunut fytoterapeutiksi Frantsilan kurssikeskuksen kahden vuoden koulutuksesta.

Back to Top